sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Paahdetut päärynät brie-juuston ja pistaasipähkinöiden kera

Sekoita keskenään hunajasinappia, sitruunamehua, ripaus suolaa ja loraus oliiviöljyä. Halkaise päärynät ja leikkaa niistä pieni pala pois, jotta ne istuvat tukevasti uunipellillä. Valele marinadilla. Paahda uunissa kunnes pehmeitä. Käännä kertaalleen, aseta pala brie-juustoa jokaiselle puolikkaalle ja valele marinadilla. Tarjoile paahdettujen pistaasipähkinöiden kanssa.

Kevyt brie ei sopinut tähän reseptiin. Se ei sulanut kauniisti. Siinä ei ollut makua. Kokeilisin seuraavaksi korvata brien esimerkiksi gorgonzolalla. Kuvat jäivät huonon valaistuksen takia pimeiksi.



perjantai 27. joulukuuta 2013

Jamien punajuurigraavattu lohi

Jamie Oliverin reseptin noudattaminen tuotti satumaisen kauniin värisen lohifileen. Upea väri tekee perinteisestä graavilohesta astetta elegantimman.


torstai 26. joulukuuta 2013

Vaniljainen uuniriisipuuro

Sekoita 2dl puuroriisiä, kahden vaniljatangon siemenet, 1.5 litraa mantelimaitoa, 2 rkl tummaa ruokosokeria ja ripaus muskottipähkinää voidellussa uunivuoassa. Kypsennä n. 175 asteessa n. 1-2 tuntia kunnes puuro on haluamasi paksuista. Tarjoile paahdettujen manteleiden ja tuoreiden kirsikoiden kanssa.




keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulun terveellinen välipala

Paahdetut kikherneet hunajalla ja kanelilla

Valuta keitetyt kikherneet. Sekoita niiden joukkoon pieni loraus oliiviöljyä ja muutama teelusikallinen sokeria. Mausta kanelilla. Paahda uunissa keskilämmöllä n. 40 min kunnes rapeita. Kaada kuumat kikherneet kulhoon ja lorauta joukkoon hunajaa. Sekoita ja kaada jäähtymään leivinpellille.

Täytyy tosin myöntää, että jättäisin kanelin ehkä pois tästä reseptistä. Suolainen maustekombinaatio kenties toimisi paremmin. Käytin myös öljyä liikaa, miksi lopputulos oli melko rasvainen; kannattaa siis olla varovainen öljyn kanssa!



torstai 19. joulukuuta 2013

Vohvelia

Ostin 20 eurolla halvan vohveliraudan, joka pääsi heti käyttöön. Proteiinivohvelit valmistuivat vanhentuneesta maidosta, raejuustosta ja täysjyvävehnäjauhoista. Tarjoilu ricottan, johon sekoitin yhden vaniljatangon siemenet, mintun, hasselpähkinöiden ja marjojen kanssa. Taivaallista.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Cocina caribe





Ensalada de aguacate



Moros y cristianos

Morir soñando
Pĺátanos caramelizados. Ruokabaani ei oikein sopinut jälkiruokaan. Sokeria olisi pitänyt olla selvästi enemmän ja plátanoita olisi pitänyt kypsentää pidempään.

torstai 5. joulukuuta 2013

Empanadas

Harjoittelin espanjan opiskelijoiden pikkujouluja silmällä pitäen valmistamaan empanadaksia. Yleensä empanadakset paistetaan rasvassa, mutta kokeilin tehdä niitä uunissa. Täyte kokeilu savukassler-haudutettu omena ei ollut ihan optimaalinen, mutta muutoin empanadaksista tuli ihan hyviä. Dippauskastikkeen yritin matkia pariisilaisesta kolumbialaisesta ravintolasta.



Taikina suunnilleen: 1 cup vehnäjauhoa, ripaus suolaa, 1 tl ruokasoodaa, 1/4 cup maitoa ja 1/4 cup rypsiöljyä. Dippauskastike: 1 prk ranskankermaa, 1 limen mehu ja tuoretta korianteria.