sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lammaskoftat pitaleipien, humuksen ja salaatin kera

Valmistin humuksen kuivatuista kikherneistä. Mielestäni maku oli aivan sama kuin valmiiksi keitetyistä kikherneistä valmistetussa humuksessa. Tietysti suolaisuutta on helpompi hallita. Reseptiä en tarjoa, koska kyse on makuasioista. Laita valkosipulia, suolaa, sitruunamehua, persiljaa ja tahinia oman makusi mukaan. Lammaskoftat yksinkertaisesti: leivänmuruja, maitoa, kananmuna, lampaan paistijauhelihaa, paprikaa, kuminaa ja oreganoa sekaisin kulhossa ja seos kebakoiksi. Pitoja en valmistanut alusta loppuun. Valmiit pitat on kätevä valmistaa kuumalla valurautapannulla. Kastelene ne ensin vedessä, jotta ne pysyvät mehevinä. Kyytipojaksi salaatti kuutioidusta kurkusta, tomaateista, persiljasta, mintusta ja sipulista. Kastikkeeksi sitruunamehua ja oliiviöljyä. 

Kuva kännykällä




keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Bruschetta

Pidän bruschettoista, koska ne taipuvat rajattomaan määrään variaatioita. Koskaan ei voi kyllästyä. Klassisille (mutta herkullisille) tomaattibruschettoille toinen klassinen, mutta myös herkullinen vaihtoehto: minttu-munakoiso -bruschetta. Muutama siivu maalaisleipää paahtumaan, munakoiso viipaleiksi ja paahtumaan uuniin/pannulle ohueksi siivutetun valkosipulin kanssa, tarjolle leivän päälle, perään loraus laadukasta balsamicoa ja oliiviöljyä. Pinnalle tuoretta minttua ja ripaus suolaa.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Soseuta ja hallitse -kokeilu: cheddarilla höystetty brokkolikeitto

Tein keiton brokkolista ja 12kk kypsytetystä cheddarista lihaliemeen keittämällä brokkolit ja soseuttamalla koko roskan. Brokkoli oli mietoa keittomuodossa - keitto jäi kaipaamaan pientä potkua. Kenties rapeaksi paistettu suolainen pekoni tai paahdettu sipulirouhe keiton pinnalle ripoteltuna täydentäisi annosta? Vaihtoehtoisesti häivähdys jalapeñoa tai poblano-chiliä voisi toimia.


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Täytetyt munakoisorullat

Aikakausilehden reseptin mukaan valmistetuista munakoisorullista puuttui vähän makua. Resepti kehotti suolaamaan munakoisot. Virhe: en huuhdellut munakoisoviipaleita suolaamisen jälkeen, miksi annos ei tehnyt hyvää verenpaineelle (joka on muutenkin välillä liian korkealla kuumassa keittiössä...). Liha-vuohenjuusto -täytteeseen ei lisätty juurikaan mausteita. Tulos: mitäänsanomaton täyte. Soveltaen tästä saisi kuitenkin varmasti oivan ruoan! Alkusalaatti appelsiinista, taateleista ja fetasta.




keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Taco-keskiviikko

Kaapissa lojui viimeistä käyttöpäivää juhlistava klöntti possun ulkofileetä ja pari kypsää avokadoa. Ajattelin tehdä tacoja, koska en ollut syönyt niitä aikoihin. Possu 7 tunniksi uuniin muhimaan belgialaisessa Lasso-oluessa ja tummassa soijakastikkeessa. Nokkaunien jälkeen oli mukava herätä haudutetun lihan tuoksuun, joka oli vallannut ahdistavan pienen yksiöni. Sitten pyöräytin nopeat maissitacot. Maissitacojen valmistus on aika taidetta: taikina ei saa olla liian kostea tai muuten tacoja saa lapioida irti prässistä. Toisaalta liian kuiva taikina, ja tacot hajoavat turhauttavasti käsiin kuten Kiinassa valmistetut matkapuhelimet konsanaan. En voi suositella kaupassa myytävää korianteritahnaa: maku on sanalla sanoen paska verrattuna tuoreeseen korianteriin. 

Masa harina -pallo valmiina liiskattavaksi

Possun ulkofilee paiston jälkeen








maanantai 3. maaliskuuta 2014

Gastronomiaa Madridissa V - Italialainen ruoka

Löysin Madridista useita italialaisen ruoan erikoisliikkeitä. Accademia del gusto on yksi mielenkiintoinen paikka, josta löytää saman katon alta italialaiset huippuraaka-aineet ja viinit. Päivisin tilassa tarjoillaan ruokaa ja järjestetään kokkikursseja. Mukaani tarttui spaghettia, guancialea, bresaolaa, parmesaania, foccaciaa, punaviini ja buffalamozzarellaa. Italialainen myyjä vielä ystävällisesti kävi suunnittelemani spaghetti alla carbonaran reseptin läpi vaihevaiheelta.

Tämä paikka oli kiinni :(

Accademia del gusto

Accademia del gusto

Accademia del gusto

En tiedä johtuiko se karmivasta nälästä, mutta kokkaamamme carbonara onnistui loistavasti (joskin keitimme liikaa spaghettia suhteessa kastikkeeseen). Kylkeen valmistimme salaatin bresaolasta, persikoista, mozzarellasta ja rucolasta. Jälkiruoaksi pakastealtaasta italialaista stracciatella-jäätelöä.

Bresaolaa, grillattuja persikoita ja mozzarellaa

Spaghetti alla carbonara


Stracciatella. Paketti 500g maksoi jotain 4 euroa ja jäätelö oli tosi hyvää.

Italialaisia ravintoloita ei ehtinyt valitettavasti testaamaan kuin yhden. Pizza-fanina päädyin erään pohjoisitalialaisen kahvilanpitäjän suosittelemana Fratelli d'Italiaan Lavapiésin metroaseman vieressä. Pizzat olivat ihan hyviä, mutta eivät mullistavia. Panna cotta oli mautonta ja omaan makuuni liian hyytelömäistä.

Fratelli d'Italia. Pizzat vajaa 10 euroa.




Panna cotta 2,50.


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Aamiainen Atlantin takaa

Huoletta kulkevat hevoskärryt, kukkivat mantelipuut, turkoosi vesi… Gabriel García Márquezin lukeminen sai minut haaveilemaan Kolumbiasta. Siispä eteläamerikkalainen brunssi! Huevos péricos arepan, avokadon, papujen ja tietysti tuhdin annoksen tuoretta korianteria kanssa saa mielen hetkeksi pois Suomen lumettomasta talvesta. Munakokkeli on kätevä valmistaa tarttumattomassa paistoastiassa hermojen säästämiseksi tiskausvaiheessa. Maustoin pavut ripauksella kuminaa.