Pariisista löytyy kaikki
maailman keittiöt. Kahden vierailukerran perusteella ruoan laatu sen sijaan
vaihtelee merkittävästi. Mielestäni monessa muussa kaupungissa syö
huomattavasti paremmin. Esimerkiksi Madridissa ruoka on ollut herkullista joka
puolella. Etenkin hinta-laatusuhteeltaan Pariisi ei ole ruokamatkailijan mekka:
muusta kuin etnisestä mätöstä tai burgerista saa pulittaa itsensä kipeäksi.
Tuli jälleen kerran palautettua mieleen, miksi ei kannata koskaan tilata Coca-Colaa
tai cappuccinoa ravintolassa: molemmista sai maksaa muutamaan otteeseen 6-7
euroa 10 kilometriä ydinkeskustasta.
Leivonnaiset ovat tietysti herkullisia. Oma
suosikkini on mantelicroissant ja suklaaleipä. Osallistuin
croissant-workshoppiin, jossa leipomon henkilökunta esitteli kuinka croissant
valmistetaan. Kyseinen leipomo käytti croissanttien valmistamiseen
taikinajuurta. Valmistimme myös omat croisanttimme. Vastaavia tapahtumia
kaivataan Helsinkiin! Kuinka ranskalaiset ovat niin hoikkia, kun kaupunki on täynnä herkullisia leivoksia?!
Kaupungissa järjestettiin viikonlopun kestävä
Street food –festivaali. Paikalla oli lukuisia ruokarekkoja. Tarjonta vaihteli
aasialaisesta burgeriin. Helsingin tapahtumiin nähden erona oli, että paikalla
oli mm. dj ja asiakkailla oli mahdollisuus piipahtaa tanssilattialla. Juttelin
italialaisia leipiä myyvän rekan henkilökunnan kanssa. Nuorten kundien porukka
elää kuulemma kädestä suuhun. Lupaviidakko kuulosti yhtä hurjalta kuin
Suomessa.
|
Ihmiset ostivat ruokaa - patonkeja, juustoja, tapaksia - Seinen rannalta ja istahtivat nauttimaan lämpimästä illasta viinipullon kanssa. |
|
Vihannesvalikoima on Suomea laajempaa |
|
Tarjolla on paljon libanonilaista ruokaa. |
|
Tämä quipe oli kuiva ja mauton. Eurokin oli siitä liikaa. |
|
Basso Boulangerie järjesti croissant-workshopin. |
|
Basson suklaaleipä oli herkullista |
|
Croissantin raaka-aineet |
|
Kahdeksan euron aasialaista mättöä. Karamellipossu oli surkea ja annos pieni. |
|
Italialaista mättöä kadulla. |
|
Croissant suoraan uunista aikaisin aamulla. Herkullista. |
|
Älä koskaan tilaa cappuccinoa. Kallein kahvini taisi olla 7,40. |
|
Street food -festivaali. |
|
Afrikkalainen ravintola. Kanaa tomaattikastikkeessa. Ei vakuuttanut. |
|
Paistettuja plátanoita. Nämä olivat makeita, mikä erotti ne Etelä-Amerikan tostadaksista. |
|
Croquet monsieur tai jotain vastaavaa; kello 03 ei voi olla enää niin varma :) |
|
All-nighterin jälkeen aamun ensimmäisten leivonnaisten haju houkutteli minut sisään paikalliseen leipomoon Montmartella. Mukaan tarttui loistava mantelicroissant. |
|
Croquet monsieur ravintolassa, jonka palvelu oli perseestä. Kuvassa näkyy kallein juomani Coca-cola, hintaa 0,33 juomalle taisi kerty 6,60. |