Näytetään tekstit, joissa on tunniste päärynä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päärynä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Yksinkertaista Italiaa: päärynää, pinaattia ja parmesaania

Rakastan italialaista ruokaa, koska se on konstailematonta. Remoulade-kastikkeen asetteleminen pipetillä kohokkaan päälle ja soijavaahdon vasemmalle puolelle (ehdottomasti vasemmalle puolelle) saattaa olla jännittävää. Molekyyligastronomia ja gourmehifistely eivät silti käy yhteen persoonallisuuteni kanssa: olen yksinkertainen mies, joka rakastaa yksinkertaista mutta loistavaa ruokaa. Italialaiset käyttävät monesti vain muutamaa laadukasta raaka-ainetta, mutta heidän kykynsä yhdistää nuo raaka-aineet maagisella tavalla on puhdasta nerokkuutta.




Tämä äärimmäisen yksinkertainen salaatti on esimerkki minunkaltaisestani ruoasta. Pyöräytä kourallinen tuoretta pinaatti pikaisesti salaattilingossa, kuori ja siivuta yksi mehukkaan kypsä päärynä, rouhi päälle muuta parmesanlastu laadukkaasta juustosta ja lorauttele hullunkiilto silmillä voimakasta oliiviöljyä. Ripauta päälle vähän suolaa ja mustapippuria. Kenties vielä vähän muskottipähkinää tai saksanpähkinää tai pekaanipähkinöitä tai pinjansiemeniä tai...



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ricotta-päärynä -smoothie

Kuva kännykällä

Ricotta, päärynä ja pähkinä on klassinen yhdistelmä. Toimii myös smoothiessa. Blendaa 400g ricottaa, 2-3 kypsää päärynää, kourallinen saksanpähkinöitä ja lorausmaitoa tasaiseksi. Heitä sekaan muutama jääkuutio ja pyöräytä vielä nopeasti blenderillä.


tiistai 7. tammikuuta 2014

Herkuttelupäivä: pizzaa

Tämä pizzataikina oli Varasanon reseptiä mukaillen tehty sillä poikkeuksella, että vaivasin taikinan käsin. Jauhoa tuli sen takia ehkä vähän enemmän kuin resepti suosittelee. Käytin omaa sourdough starteria, mutta en huomannut valmiin pizzan maussa mitään ihmeellistä. Kyseessä oli tosin ensimmäinen koskaan juurikokeiluni. Jauhona hiivaleipäjauho.





Pohjasta tuli melko hyvä: pohja ja pinta olivat rapeita, mutta sisältä taikina oli pehmeä. Vaikka pohja oli ohut, se kannatteli täytteitä hienosti (tosin voi johtua myös tomaattikastikkeen puutteesta). Ilmakupliakin syntyi jonkin verran, mutta ne olivat melko pieniä. Täytteet eivät osuneet ihan nappiin. Minun piti laittaa suosikkikomboni ricotta-pinaatti-päärynä, mutta kaupassa ei näin aamutuimaan ollut ricottaa eikä pinaattia. Kombinaatioksi tuli siten 8% feta-päärynä ja pizza jäi vähän kuivaksi. Kotiuunipizzaksi kuitenkin ihan ok.

Pizza on haasteellinen intohimo fitness-ihmiselle. Toisaalta pitäisi leipoa kymmenen pizzaa viikossa oppiakseen yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta toisaalta ruokavalio ei anna periksi. Lättyni ovat kuitenkin kehittyneet eksponentiaalisesti muutamassa vuodessa, vaikka saan tehdä pizzaa vain harvoin.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Paahdetut päärynät brie-juuston ja pistaasipähkinöiden kera

Sekoita keskenään hunajasinappia, sitruunamehua, ripaus suolaa ja loraus oliiviöljyä. Halkaise päärynät ja leikkaa niistä pieni pala pois, jotta ne istuvat tukevasti uunipellillä. Valele marinadilla. Paahda uunissa kunnes pehmeitä. Käännä kertaalleen, aseta pala brie-juustoa jokaiselle puolikkaalle ja valele marinadilla. Tarjoile paahdettujen pistaasipähkinöiden kanssa.

Kevyt brie ei sopinut tähän reseptiin. Se ei sulanut kauniisti. Siinä ei ollut makua. Kokeilisin seuraavaksi korvata brien esimerkiksi gorgonzolalla. Kuvat jäivät huonon valaistuksen takia pimeiksi.