Näytetään tekstit, joissa on tunniste parmesaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parmesaani. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. elokuuta 2014

Italialainen kanasalaatti

Halusin kokeilla erilaista kanasalaattia. Italian matkalla söin punasikuria, jota löytyi perusmarketin vihannesosastolta. Tähtäimenä italialaiset maut siis.

Kuva kännykällä


Kananrintafileistä saa mehukkaita, kun ne nuijii kevyesti ja paistaa nopeasti tulikuumalla pannulla. Maustoin fileet suolalla ja mustapippurilla. Revin punasikurin paloiksi, jotka pyöräytin balsamicossa ja oliiviöljyssä. Heitin pannuun jälkilämmölle pancettaa, ciabattan muruja ja pinjansiemeniä. Asettele lautaselle, kun pancetta on rapeaa ja leivänmurut kullanruskeita. Revi päälle rosmariinia. Viimeistele vuolemalla kuorimella parmesaanista lastuja. Tuomio: melko maukasta. 

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Yksinkertaista Italiaa: päärynää, pinaattia ja parmesaania

Rakastan italialaista ruokaa, koska se on konstailematonta. Remoulade-kastikkeen asetteleminen pipetillä kohokkaan päälle ja soijavaahdon vasemmalle puolelle (ehdottomasti vasemmalle puolelle) saattaa olla jännittävää. Molekyyligastronomia ja gourmehifistely eivät silti käy yhteen persoonallisuuteni kanssa: olen yksinkertainen mies, joka rakastaa yksinkertaista mutta loistavaa ruokaa. Italialaiset käyttävät monesti vain muutamaa laadukasta raaka-ainetta, mutta heidän kykynsä yhdistää nuo raaka-aineet maagisella tavalla on puhdasta nerokkuutta.




Tämä äärimmäisen yksinkertainen salaatti on esimerkki minunkaltaisestani ruoasta. Pyöräytä kourallinen tuoretta pinaatti pikaisesti salaattilingossa, kuori ja siivuta yksi mehukkaan kypsä päärynä, rouhi päälle muuta parmesanlastu laadukkaasta juustosta ja lorauttele hullunkiilto silmillä voimakasta oliiviöljyä. Ripauta päälle vähän suolaa ja mustapippuria. Kenties vielä vähän muskottipähkinää tai saksanpähkinää tai pekaanipähkinöitä tai pinjansiemeniä tai...



torstai 10. heinäkuuta 2014

Dreaming of Italy: melanzane parmegiana

Mieleni on yhä Italiassa. Nostalgiaa voi yrittää lievittää kopioimalla matkalla nautittuja maukkaita aterioita. Italialaisen keittiön kestosuosikkini on melanzane parmegiana. Söin kyseisen annoksen Firenzessä eikä muuten pettänyt. Melanzane parmegiana on minulle ”se oikea”: se ymmärtää mieltymyksiäni, lohduttaa minua kun olen surullinen ja saa minut iloiseksi. Välillä kyllästymme toisiimme, mutta silti välillämme on ikuinen rakkaus.



Käytä tomaattikastikkeeseen Muttin säilyttyjä tomaatteja. Henri Alenin lisäksi roomalainen pilvenpolttaja, valmistaessaan all'amatricianaa (oli muuten loistavaa), todensi Alenin arvion: Mutti on laadukkain. Nykyään Suomestakin saa Muttin San Marzano –tomaatteja. Jos käytät kokonaisia säilöttyjä tomaatteja, pyöräytä ne tehosekoittimessa tasaiseksi. En osaa selittää miksi, mutta maku on parempi kuin jos pilkot ne paistolastalla pannussa. Melanzane parmegianaan kelpaa halvempi mozzarella: mozzarella di bufalan tuottaa - paremmasta maustaan huolimatta - sulaessaan runsaasti nestettä, mikä tekee annoksesta vetisen.

Melanzane parmegiana
2 hlö
1 suuri munakoiso

1 tölkki Mutti säilöttyjä tomaatteja
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana

tuoretta basilikaa
parmesaania
100g mozzarellaa

kourallinen Panko-leivänmuruja tai murennettua kuivanutta ciabattaa

Lämmitä uuni n. 250 asteeseen. Leikkaa munakoiso parin senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi. Öljyä kevyesti pieni uunivuoka. Grillaa munakoisoa, välillä käännellen, kunnes ne ovat saaneet vähän väriä melko pehmeitä.
Valmista tomaattikastike. Pyöräytä säilötyt tomaatit tehosekoittimessa. Kuullota pilkottua valkosipulia, sipulia ja porkkanaa hetki oliiviöljyssä. Pudota lämpö minimiin ja lisää tomaattiseos pannuun. Anna hautua vähintään puolituntia. Mausta suolalla. Maista ja säädä tarvittaessa happamuutta lisäämällä joko punaviinietikkaa tai sokeria ripauksittain.

Käännä uunin grilliasetus päälle. Kasaa uuninvuoan pohjalle ensin kerros munakoisoa, sitten kerros mozzarellaa, parmesaania ja tomaattikastiketta. Raasta lopuksi päälle kunnolla parmesania. Lisää pinnalle leivänmurut. Grillaa uunissa, kunnes juusto on sulanut ja pinta on kauniin ruskea. Varoitus: anna annoksen jäähtyä ennen kuin syöt (poltan aina suuni)!




torstai 7. maaliskuuta 2013

Salaatti viikunoista, pekaanipähkinöistä, bresaolasta ja babypinaatista

Minun piti ensin tehdä tämä salaatti päärynästä, mutta ostamani päärynä oli vielä liian raaka. Viikunoita olisi saanut olla enemmänkin; nyt käytin kaksi kappaletta yhden hengen annokseen. Bresaola on todellista herkkua. Käytännössä melkein kaikki makeat hedelmät sopivat sen pariksi salaatteihin.

Kuten olette saattaneet huomata, ostin muutaman uuden lautasen. Kyllästyin vanhoihin lautasiin.