Näytetään tekstit, joissa on tunniste gorgonzola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gorgonzola. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Rakkaussuhde: karamellisoidut porkkanat

Olen rakastunut karamellisoituun porkkanaan. Valmistaminen tapahtuu kypsentämällä kuorimalla vuoltuja ohuita porkkananauhoja oliiviöljyssä miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia. Karamellisoitua porkkanaa voi käyttää mm. salaateissa, risotoissa, bruschettoissa tai miksei ihan vain sellaisenaan lisukkeena.

Kuva räpsäisty kännykällä


Tällä kertaa maustoin porkkanan tinjamilla. Sekoitin lopuksi pannulla kourallisen pinaattia porkkanoiden joukkoon. Paahdoin jälkilämmöllä muutaman mantelin ja salaatti oli valmis. Murensin päälle kaappiin jääneen gorgonzolan jämän. Porkkanat sisälsivät jo oliiviöljyä, miksi maustoin salaatti lorauksella cava-viinietikkaa (myös esimerkiksi omenaviinietikka kelpaa mainiosti).  

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Nitraattia poskeen: punajuurta, pinaattia ja gorgonzolaa

Kippari-Kalle ei ole puhdasta satua: punajuuri ja pinaatti sisältävät salitreenaajalle hyödyllisiä nitraatteja. Molemmat ovat sesongissa, joten niitä saa tuoreina ja huokeaan hintaan.

Kuva kännykällä.

Keitin punajuurit suolavedessä. Suolaa saa laittaa paljon, koska punajuuret ovat herkullisen makeita. Kuorin ja pilkoin keitetyt punajuuret.Sitten marinoin niitä balsamicossa ja tinjamissa parin tunnin ajan. Pinaattia en kypsentänyt lainkaan. Sekoitin sen yksinkertaisesti punajuurien joukkoon. Päälle loraus oliiviöljyä, murennettua gorgonzolaa ja tarvittaessa ripaus suolaa. Murskasin pinnalle lopuksi muutaman saksanpähkinän antamaan rapeutta. 

Bloggailu on jäänyt matkustamisen takia vähemmälle. Ideoin myös uutta, hauskempaa ja parempaa blogia. Tavoitteena on alkaa ottamaan laadukkaampia kuvia ja kirjoittaa parempia tekstejä. 

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Maukasta kesäruokaa

Bongasin Herkun juustotiskiltä tarjouksessa olevan luomu gorgonzola –juuston. Gorgonzola piccante ei ole nimensä mukaisesti voimakkaan makuista – esimerkiksi meille suomalaisille tutumman aurajuuston maku on merkittävästi dominoivampi.





Tein gorgonzolasta kastikkeen padassa hitaasti mureaksi haudutetulle sisäfileelle. Helppo kastike syntyi kuullottamalla yksi salottisipuli, lisäämällä joukkoon muutama desi kermaa ja lopuksi murennettu 200 gramman gorgonzolapala. Kastikkeen saa paksummaksi hauduttamalla sitä miedolla lämmöllä ilman kantta. Voimakas juustoinen maku toimii miedon lihan kanssa.





Lisukkeeksi perunasalaatti uusista perunoista. Keitin perunat kypsiksi, minkä jälkeen marinoin ne sitruunamehussa ja oliiviöljyssä. Kaapista löytyvät tuoreet yrtit sekaan ja lisukesalaatti on valmis. Esimerkiksi ruohosipuli, kevätsipuli, lehtipersilja ja tinjami sopivat loistavasti. Perunat vaativat vielä ripauksen merisuolaa.