Näytetään tekstit, joissa on tunniste humus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste humus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lammaskoftat pitaleipien, humuksen ja salaatin kera

Valmistin humuksen kuivatuista kikherneistä. Mielestäni maku oli aivan sama kuin valmiiksi keitetyistä kikherneistä valmistetussa humuksessa. Tietysti suolaisuutta on helpompi hallita. Reseptiä en tarjoa, koska kyse on makuasioista. Laita valkosipulia, suolaa, sitruunamehua, persiljaa ja tahinia oman makusi mukaan. Lammaskoftat yksinkertaisesti: leivänmuruja, maitoa, kananmuna, lampaan paistijauhelihaa, paprikaa, kuminaa ja oreganoa sekaisin kulhossa ja seos kebakoiksi. Pitoja en valmistanut alusta loppuun. Valmiit pitat on kätevä valmistaa kuumalla valurautapannulla. Kastelene ne ensin vedessä, jotta ne pysyvät mehevinä. Kyytipojaksi salaatti kuutioidusta kurkusta, tomaateista, persiljasta, mintusta ja sipulista. Kastikkeeksi sitruunamehua ja oliiviöljyä. 

Kuva kännykällä




maanantai 6. tammikuuta 2014

Superfood: Grillattua kananrintaa brokkolihumuksen kera

Netti on pullollaan erilaisia humusvariaatioita. Kokeilin paahdettua parskaaliversiota. Tuomio: helvetin hyvää. 

Aurinko oli ehtinyt laskea jo aikoja sitten; kuvat siis jälleen kerran täysin räiskittyjä.




Paahdoin n. 300 grammaa parskaakaalia ja kolme valkosipulin kynttä uunissa nopeasti oliiviöljyn ja merisuolan kera. Sitten heitin tehosekoittimeen parskaalit, valkosipulit, 250 grammaa keitettyjä valkoisia papuja, kaksi kuivattua chiliä, kourallisen tuoretta persiljaa, puolikkaan sitruunan mehun ja yhden ruokalusikallisen tahinia. Varovasti tahinin kanssa, koska sen maku on hyvin dominoiva! Lisäsin vettä saadakseni mössöstä ohuempaa ja pitääkseni kalorilukeman siedettävällä tasolla.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Terveellinen välipala: humusta ja porkkanoita

Lähi-idän keittiö on ollut Amerikassa ja täällä Suomessa muotia jo pidemmän aikaa. Enkä ihmettele: pidän kovasti sille tyypillisistä mausteista, kuten vaikkapa kuminasta. Silti kokkailu on jäänyt vähemmälle, enkä ole muutenkaan paneutunut pintaa syvemmälle Lähi-idän keittiöön. Se käsittää varmasti paljon paljon muutakin kuin humuksen ja jogurtin.


En tiedä kuinka "aitoa" oma humukseni oli. Survoin vaan valmiiksi keitettyjä kikherneitä, oliviiöljyä, sitruunamehua, persiljaa ja tahinia keskenään. Sitten lisäsin vähän kuminaa, valkosipulia ja chiliä. Aika hyvää tuli joka tapauksessa. Nyt ensimmäisen henkilökohtaisen kokemuksen perusteella voin sanoa, että valkosipuli on mielestäni todella tärkeä humukseen. Ravintoloissa syömäni humus on ollut lähes poikkeuksetta todella mautonta. Onko se sitten "aidompaa"? Oli tai ei, maku on omassa filosofiassani kaikista tärkein.Tahinin kanssa kannattaa olla varovainen, koska se on maultaan hyvin voimakasta.