Näytetään tekstit, joissa on tunniste jogurtti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jogurtti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lammaskoftat pitaleipien, humuksen ja salaatin kera

Valmistin humuksen kuivatuista kikherneistä. Mielestäni maku oli aivan sama kuin valmiiksi keitetyistä kikherneistä valmistetussa humuksessa. Tietysti suolaisuutta on helpompi hallita. Reseptiä en tarjoa, koska kyse on makuasioista. Laita valkosipulia, suolaa, sitruunamehua, persiljaa ja tahinia oman makusi mukaan. Lammaskoftat yksinkertaisesti: leivänmuruja, maitoa, kananmuna, lampaan paistijauhelihaa, paprikaa, kuminaa ja oreganoa sekaisin kulhossa ja seos kebakoiksi. Pitoja en valmistanut alusta loppuun. Valmiit pitat on kätevä valmistaa kuumalla valurautapannulla. Kastelene ne ensin vedessä, jotta ne pysyvät mehevinä. Kyytipojaksi salaatti kuutioidusta kurkusta, tomaateista, persiljasta, mintusta ja sipulista. Kastikkeeksi sitruunamehua ja oliiviöljyä. 

Kuva kännykällä




keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kesäinen perunasalaatti terveellisellä kastikkeella


Salaatti
kylmäsavulohta
keitettyjä uusia perunoita
viipaloituja retiisejä
kevätsipulin vihreä varsi viipaloituna
tuoreita yrttejä (esim. tilli, ruohosipuli, fenkolin kukat)

Kastike
muutama rkl 2% kreikkalaista jogurttia
½ sitruunan mehu
peukalonpään kokoinen pala piparjuurta raastettuna
rouhittua mustapippuria



sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Rasva palamaan keittiössä Vol VII: Terveellistä herkuttelua

Vähärasvainen kreikkalainen jogurtti tarjoiltuna tuoreiden tai kuivattujen marjojen ja pähkinöiden kanssa tyydyttää herkutteluhimon terveellisellä tavalla. Suomessa myytävistä merkeistä mielestäni paras (ja myös kallein) on Fage, joka valmistaa ja markkinoi esimerkiksi täysin rasvatonta kreikkalaista jogurttia. 

Kreikkalaista jogurttia grillattujen viikunoiden ja hunajan kera

"Grillaan" monesti hedelmiä ja vihanneksia uunissa. Pseudo-grillaaminen onnistuu, kun uunin lämmittää ensin kuumaksi ja kääntää lopuksi grillivastuksen täysille. Sitten vain grillattavat tuotteet vuokaan ja vuoka mahdollisimman lähelle grillivastusta.