keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ravintola Kuu kuu

Olin käynyt Ravintola Kuussa, mutta en sen "sisaressa" Kuu Kuussa. Maanantaina tarjoitui tilaisuus illastaa Museokadulla. Menu oli tarjonnaltaan aika perus. Ruoan vivahde on ehkä hieman skandinaavinen. Ravintolan sisustus noudatti myös skandinaavista pelkistettyä tyyliä. Mielestäni ravintola oli ihan tunnelmallinen, ja voisin nähdä itseni istumassa iltaa etenkin kotoisan baarin puolella.

Söin alkuruoaksi vuohenjuustosalaatin. Salaatti oli tasoltaan tavanomainen (millainen vuohenjuustosalaatti voi olla?). Raaka-aineet vaikuttivat laadukkailta. Jotain kastiketta tai öljyä olisin kaivannut. Pääruokana pitkään haudutettua karitsan lapaa sherryliemessä. Annos oli maukas. Etenkin sherryn maku sekä lihassa että liemessä oli minun makuuni. Sen sijaan lisukkeena ollut sieni-peruna -muhennos ei ollut erityisen maagista, muttei pahaakaan. Jälkiruokana suklaafondat (miten muuten tuollainen fondat valmistetaan?). Fondat olisi mielestäni kaivannut vähän makeutta. Lisukkeena oli rahkaa ja puolukkasorbettia. Puolukkasorbetti oli loistava, mutta rahka ei mielestäni sopinut annokseen. Söin itseasiassa sattumalta Pariisissa viikko sitten suklaafondatin, joka kyllä pesi kirkkaasti Kuu kuun vastaavan annoksen. Silti: ihan hyvää. 

Järkkäri on ollut lainassa, miksi en ole viime aikoina päivitellyt kovin usein. 

Yön yli haudutettua karitsan lapaa, sherrylientä ja juureksia

Päivän kalaa Inarijärvestä ja Hollandaise ruskeasta voista

Aitoja lihapullia, kermakastiketta ja muusia



Suklaafondant ja kirsikkaa

Vaniljapannacotta, tyrniä ja porkkanaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti