Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikuna. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Rasva palamaan keittiössä Vol VII: Terveellistä herkuttelua

Vähärasvainen kreikkalainen jogurtti tarjoiltuna tuoreiden tai kuivattujen marjojen ja pähkinöiden kanssa tyydyttää herkutteluhimon terveellisellä tavalla. Suomessa myytävistä merkeistä mielestäni paras (ja myös kallein) on Fage, joka valmistaa ja markkinoi esimerkiksi täysin rasvatonta kreikkalaista jogurttia. 

Kreikkalaista jogurttia grillattujen viikunoiden ja hunajan kera

"Grillaan" monesti hedelmiä ja vihanneksia uunissa. Pseudo-grillaaminen onnistuu, kun uunin lämmittää ensin kuumaksi ja kääntää lopuksi grillivastuksen täysille. Sitten vain grillattavat tuotteet vuokaan ja vuoka mahdollisimman lähelle grillivastusta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Ankanrintaa viikunoiden kera

Ankanrinta

Tee viillot ankanrinnan rasvapuolelle ja hiero mausteet sisään. Mausteena suola, tuore salvia ja tuore tinjami. Paista keskilämmöllä ensin rasvapuoli alaspäin n. 5 minuuttia. Käännä rinta ja paista vielä n. 5 min riippuen mieltymyksistäsi.

Perunamuussi

2 perunaa
100g selleriä
1 kevätsipuli
aitoa voita
cheddaria raastettuna
suolaa

Punaviinikastike

Lisää ankan paistorasvaan loraus punaviiniä, viikunat, ruokalusikallinen tummaa sokeria ja loraus hunajaa. Haihduta n. puoleen. 



Ankanrintapalat olisi pitänyt astella pystyyn, jotta annoksesta olisi tullut vaikuttavampi



torstai 7. maaliskuuta 2013

Salaatti viikunoista, pekaanipähkinöistä, bresaolasta ja babypinaatista

Minun piti ensin tehdä tämä salaatti päärynästä, mutta ostamani päärynä oli vielä liian raaka. Viikunoita olisi saanut olla enemmänkin; nyt käytin kaksi kappaletta yhden hengen annokseen. Bresaola on todellista herkkua. Käytännössä melkein kaikki makeat hedelmät sopivat sen pariksi salaatteihin.

Kuten olette saattaneet huomata, ostin muutaman uuden lautasen. Kyllästyin vanhoihin lautasiin.