Näytetään tekstit, joissa on tunniste fenkoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fenkoli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. elokuuta 2014

Verigreippi on hapanta

Mandoliini laukkuun, vihanneksia mukaan ja grillaamaan. Siivutin ohuesti muutaman retiisin, yhden fenkolin, yhden punasipulin ja yhden verigreipin. Kastikkeeksi tälle nopealle salaatille sinappikastike: sekoita keskenään 1 rkl täysjyvä dijon-sinappia ja 2 rkl oliiviöljyä. Kaveriksi pistaasipestolla voidellut kananrintafileet grillistä.





Verigreipin happamuus ei toiminut lainkaan tässä kokeilussa. Joku miedompi hedelmä kuten vaikka päärynä kenties sopeutuisi vihannesten makuun paremmin.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kevyt kalasaalis

Listallani oli majaillut jo pidemmän aikaan hunajasinappi-kana. Kanan sijaan merilohifile löytyi jääkaapista. Siispä pari ruokalusikallista dijon-sinappia sekaisin muutaman ruokalusikallisen hunajaa ja väkiviinietikkaa kanssa. Tarkkoja suhteita ei ole olemassa: törkkää hunajaa ja Maillea makusi mukaan. Tarvittaessa voi lisätä suolaa ja pippuria.


Sekoita yksi rkl seosta kouralliseen panko-leivänmuruja ja valele loppu annospaloiksi leikattuihin lohifileisiin. Aseta fileet ja viipaloitu sipuli uunivuokaan. Laita samalla vesi kiehumaan, huuhtele ja putsaa muutama sata grammaa haricott-papuja. Kuorruta fileet leivänmuruilla ja kypsennä uunissa n. 200 asteessa n. 10 minuutti. Höyrytä pavut kevyesti. Valmista lisukesalaatti: viipaloi mandoliinilla yksi romainsalaatti ja yksi fenkoli. Revi joukkoon tuoretta minttua. Mausta oliiviöljyllä ja sitruunamehulla. Oli toimivaa ja terveellistä.

Alkuruoka: bruschetta

Minttuinen lisukesalaatti romaine-salaatista ja fenkolista

Hunajasinappi-kuorrutettua merilohta ja haricott-papuja


Mascarpone-vaahtoa lakkakastiikkeella


torstai 11. heinäkuuta 2013

Fenkoli-retiisi -salaatti II

Ostin uusia Wüsthoffin veitsiä, miksi oli pakko päästä pilkkomaan jotakin. Veitsenkäsittelytaitoni lähestyvät nollan raja-arvoa, mutta sain aikaiseksi ihan mielenkiintoisen salaatin. Tämä oli ensimmäinen kokemukseni granaattiomenasta. Siemenet olivat aika maukkaita; makean happamia. Ostin niitä kuivattunakin, mutta en ole vielä avannut pakkausta. Persilja tai jokin tuore yrtti olisi ehkä piristänyt salaattia. 



1. Viipaloi fenkoli ohuiksi siivuiksi. Purista laakeaan kulhoon yhden sitruunan mehu. Aseta fenkoliviipaleet kulhoon. Lisää tarvittaessa hieman vettä, jotta fenkolit peittyvät.
2. Viipaloi retiisit ohuiksi viipaleiksi.
3. Irrota granaattiomenan siemenet. Tähän tarjottiin montaa eri keinoa. Kokeilin riipiä siemeniä irti kulhossa veden alla. Ohjeen mukaan siementen olisi tullut kellua, mutta niin ei tapahtunut. 
4. Asettele lautaselle. Mausta merisuolalla ja oliiviöljyllä (valinnainen kokeilu: lorauta päälle hieman hunajaa tai vaahterasiirappia).

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Kalaa

Kuvat kännykkäkameralla :(

Itämainen pinaattisalaatti

Ahven filee fenkolipyreen kera

Raparperipiirakka ja vaniljajäätelöä


Fenkolipyree

1. Siisti ja paloittele fenkoli. Kiehauta fenkoli kattilassa kunnes pehmeää.
2. Lisää fenkoli tehosekoittimeen. Lisää joukkoon loraus oliiviöljyä, ripaus suolaa ja n. ruokalusikallinen creme fraichea ja halutessasi nokare aitoa voita.
3. Sekoita tasaiseksi pulsella. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Lämmittä tarvittaessa ennen tarjoilua.


tiistai 25. syyskuuta 2012

Fratelli d'Italia

Italialainen menu

Antipasto
Insalata di finocchi con bresaola e parmigiano


Grissini con olio d'oliva



Primo piatto
Gnocchi alla pesto


Secondo piatto
Costolette di agnello con fagiolini e pancetta



Dolci
Tiramisu