Kookosmaitopohjainen currykana.
torstai 29. marraskuuta 2012
perjantai 16. marraskuuta 2012
Marokkolaiset lihapullat
Väänsin nopean annoksen karitsan jauhelihasta. En yleensä käytä korppujauhoja tai leivänmuruja, jos teen lihapullia. Mielestäni kananmuna riittää. Maustoin lihan savustetulla paprikalla, kuminalla ja tuoreella korianterilla. Tarjoilu bulgarianjogurtin kanssa. Tämän kaltaiset annokset ovat hyviä diettiruokia, sillä rasvapitoisuus on alle 10% ja hiilihydraatteja ei ole käytännössä ollenkaan.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Possun ulkofilepihvi ja omenoita
Paista possupihvi. Mausta suolalla, pippurilla ja salvialla. Leikkaa muutama Royal Gala -omena lohkoiksi. Heitä kuumaan pannuun. Lorauta joukkoon tilkka tummaa rommia ja lisää muutama limen lehti joukkoon. Limen lehdet antavat mukavaa raikkautta annokseen. Paista kunnes omenat ovat pehmeitä.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Kotipizzan paluu
Vihdoin sain kotipizzan reunaan ciabattamaisen kuohkeuden! Tällä kertaa muutin kahta muuttujaa. Ensinnäkin käytin veden asemesta San Pellegrinoa. Toiseksi tein taikinan ciabattan tyyliin. Toisin sanoen vaivaamisen sijaan taittelin taikinaa ja yritin saada siihen ilmaan sisään. Taikina nousi ensin jääkaapissa n. 24h, minkä jälkeen tein vielä muutamat taittelut, muotoilin taikinan palloksi ja siirsin sen jääkaappiin vielä vuorokaudeksi. Täytyy tosin myöntää, että pohja ei ollut aivan niin rapea kuin olisi voinut toivoa, joten kehitettävää on edelleen.
1 kg pizzajauhoa (proteiinipitoisuus 12,7%)
6.25dl San Pellegrinoa
50g tuorehiivaa
suolaa
ripaus sokeria
tiistai 23. lokakuuta 2012
Chili
Resepti (n. 4hlö)
Chili
2 isoa sipulia
muutama kynsi valkosipulia
2 chiliä
2 tölkkiä Heinzin valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 tölkki tomaattimurskaa
1 tölkki lihalientä
n. 700g vapaavalintaista naudan lihaan pieninä paloina (esim. 5% paistijauhelihaa)
kuivattua oreganoa
suolaa
smoked-paprika -maustetta
n. 3 rkl tummaa sokeria
Tarjoiluun:
Creme fraichea
tuoretta korianteria
tuoretta korianteria
Riisi:
pitkäjyväistä riisiä
kanelitanko
1. Ruskista liha. Lisää sipuli, chilit ja valkosipuli.
2. Lisää sekaan pavut, tomaattimurska ja lihaliemi. Anna kiehua n. 15min.
3. Lisää mausteet.Tarkista maku.
4. Keitä riisi riisinkeittimessä. Lisää keitinveteen yksi kanelitanko.
5. Tarjoile esim. creme fraichen tai guacamolen kanssa.
tiistai 9. lokakuuta 2012
Plátanos son muy ricos
Ajattelin kirjoittaa tästä herkkupalasta, joka on peräisin
Väli- ja Etelä-Amerikasta. Väli- ja Etelä-Amerikassa ruokabanaaneja käytetään
samantapaisesti kuin perunaa meillä täällä Suomessa. Ruokabanaani onkin maultaan
hyvin samanlainen kuin peruna. Kellertävät, kypsemmät banaanit ovat hieman
makeampia kuin vihreät.
Resepti (4kpl) - El Presidente
1 suurehko ruokabanaani
Täytteet:
muutama siivu paahtopaistia
jäävuorisalaattia
pikkelssi
hapankaalia
paistettua sipulia
Hellman’s-majoneesia
Heinz-ketsuppia
suolaa
muutama siivu paahtopaistia
jäävuorisalaattia
pikkelssi
hapankaalia
paistettua sipulia
Hellman’s-majoneesia
Heinz-ketsuppia
suolaa
1. Kuori ruokabanaanit. Halkaise ne puoliksi ja sen jälkeen
vielä toisessa suunnassa puoliksi.
2. Lämmitä padassa tai friteerauskeittimessä öljy kuumaksi.
3. Paista banaaneja muutama minuutti, kunnes ne kelluvat.
4. Nosta banaanit leikkuulaudalle. Litistä ne yksitellen
käyttäen apunasi esim. leikkuulautaa tai lautasta.
5. Paista litistetyt banaanit vielä rapeaksi.
6. Kokoa sandwich. Valmis sandwich on helppo syödä, kun sen
käärii alumiinifolioon.
Täytteeksi sopii melkein mikä vain, joten vaihtoehtoja on lähes rajattomasti. Karamellisoitu sipuli, ilmakuivattu kinkku, Manchego-juusto, grillattu kesäkurpitsa, grillattu paprika, coleslaw, tuoreet vihannekset, dijon-sinappi....
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Scrambled eggs & grilled chorizo
Kaikki ovat syöneet munakokkelia turistihotellin aamiaisella. Sitä kauheaa, kuivaa ja klimppistä mössöä. Täysin eritasoisen annoksen saa valmistamalla kokkelin rauhallisesti ja jatkuvasti sekoittaen. Pidä keittolevy miedolla lämmöllä, sekoita munia jatkuvasti ja nosta pannu silloin tällöin hetkeksi pois liedeltä. Kärsivällisyys palkitaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)