Kuumalla säällä ei tee mieli syödä raskaasti. Kaupat ovat jälleen pullollaan mahtavia tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Ostin nipun suomalaisia retiisejä, kuutioin muutaman avokadon ja viipaloin yhden punasipulin kevyeksi salaatiksi. Retiisi on visuaalisesti upea vihannes! Muutama pisara omenaviinietikkaa riitti mainiosti kastikkeeksi. Proteiini salaatista puuttuu. Siihen olisi voinut lisätä esimerkiksi keitettyä kananmunaa, papuja tai kikherneitä.
maanantai 26. toukokuuta 2014
torstai 22. toukokuuta 2014
Superfood: Broccoli-korianteri -keitto
Uusi yritys parsakaalikeiton kanssa. Tällä kertaa keitin
pari 300 gramman palaa parsakaalia kasvisliemessä. Sitten soseutin parsat
sauvasekoittimella. Maustoin yksinkertaisesti kuminalla ja suolalla. Juuri
ennen tarjoilua sekoitin joukkoon korianteria. Korianteri on lisättä juuri
ennen tarjoilua, koska se muuttuu kuumassa pahanmakuiseksi. Tarjoilu vuohenjuuston
ja paahdettujen pistaasipähkinöiden kera. Arvio: nopeaa ja maukasta. Joku särmä
annoksesta kuitenkin puuttui. Mikä?
Kuva puhelimella |
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Ciabatta ja pizza
Olen innostunut leipomaan ostettuani
Ankarsrummin mikserin. Nyt kokeilussa ciabatta n. 75 prosentin hydraatiolla kaupan
hiivalla.
Ensin hiiva, pieni määrä jauhoa
ja lämmintä vettää kulhoon turpoamaan vähintään kahdeksaksi tunniksi. Sitten
seos mikseriin, mukaan kaikki jauhot ja n. 80 prosenttia vedestä. Kaikkea vettä
ei lisätä siksi, että korkean hydraation taikinoiden gluteiinia on vaikea saada
asettumaan koneessa vaivaamalla. Käsipelillä kaiken veden voi listä heti ja
käyttää venytä ja taittele –strategiaa. Sekoittele, kunnes sitkoa on
kohtalaisesti, n. 10 minuuttia. Sitten taikina kevyesti öljyttyyn astiaan
jääkaappiin vuorokaudeksi. Ennen paistoa taikina noin tunti ennen
huoneenlämpöön. Sitten venyttelyä taittelua yksi kierros, minkä jälkeen n. 30
minuutin tauko. Tauon jälkeen muotoilu leiviksi. Kohota voi antaa vielä n.
tunnin. Paisto uunissa 210 asteessa.
Tällä prosessilla tuli ihan kohtalainen
ciabatta. Ilmavuus ei ollut ihan toivotulla tasolla. Mistäköhän lienee
johtuvan? Oliko 14 prosenttia proteiinia sisältävä hiivaleipäjauho liian raskasta?
Vaivasinko liikaa vai liian vähän? Oliko uuni liian viileä? Tutkimustyö on
loputon ja kiehtova prosessi. Tein samaisesta taikinasta myös pizza, mutta
taikinan hydraatio on liian korkea kotiuuniin.
perjantai 16. toukokuuta 2014
maanantai 12. toukokuuta 2014
Fast food: naania ja fetasalaattia
Esipaistetut leivät säilyvät mehevinä, kun ne kastelee hanan alla ennen paistoa. Salaatti: puolita kirsikkatomaatteja, kuutioi kurkkua, viipaloi retiisejä. Sekoita revityn salaatin ja fetan kanssa. Mausta mintulla, sitruunamehulla ja oliiviöljyllä.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Quick-knead pizza
Niin sanottu no-knead -taikina on levinnyt netissä kulovalkean tavoin. Ajattelin kokeilla tehdä pizzaa quick-knead -taikinalla. Vaivasin taikinaa tehosekoittimessa n. 30 sekuntia, minkä jälkeen kohotin sitä jääkaapissa vähän alle kolme päivää. Uunista tullut lätty on ainut objektiivinen arvio, ja se ei pärjännyt no-knead-lätyille tai kunnolla vaivatuille pizzoille. Toki muuttujia on tajuton määrä: voi olla, että uunini sattui olemaan normaalia viileämpi, taikina liian viileää (tai liian lämpimää), hydraatio eri... pitäisi siis tehdä lisää kokeiluja. Yksi huomio: pikataikinaa oli helppo käsitellä ja venyttää. Bottom line: Ei parhaita pizzoja, mutta Mare Chiaron hirvittävän koirapitsan voittaa kotona 15 minuutissa.
Taikina |
Juustona halpa (ja paska) kevytmozzarella: minun täytyy tinkiä täytteistä pystyäkseni jatkamaan säännöllistä pizzatutkimusta, pizza kun sisältää tajuttomasti kaloreita... |
Ei niin sienimäistä rakennetta kuin muilla tekniikoilla valmistetuissa pizzoissani |
tiistai 6. toukokuuta 2014
Idiot cooking: kanan paistileikkeleitä ja höyrytettyä parsaa taateleiden kanssa
lauantai 3. toukokuuta 2014
Siivu pizzaa
Kokeilin paistaa tämän taikinan uunin keskitasolla, koska edellinen pizza paloi päältä. No, ritilää tuli laskettua liikaa: pizza jäi hieman raa'aksi. Taikina kohosi kylmässä kuusi päivää. Otin sen huoneenlämpöön noin tunniksi ennen paistoa, mikä oli kuplista päätellen liikaa. Maukasta pizzaa joka tapauksessa, vaikka paiston takia rapeus ei ollut täydellinen.
Räiskin kuvat aamuhämärässä nopeasti, miksi ne ovat pimeitä. |
torstai 1. toukokuuta 2014
Espanja-teemainen brunssi
Hyllyt notkuivat vieläkin Espanjasta tuotua cavaa, miksi
päätin järjestää Espanja-teemaisen brunssin. Pöytään lihapullia, tortilla,
paahdettuja vihanneksia, manchegoa, vaaleaa leipää jolle kyytipojaksi itse
tehtyä tomaattimurskaa ja alkupalaksi shotti ajo blancoa. Kaikki onnistui
mielestäni hyvin. Ajo blanco ei ollut kaikkien vieraiden makuun. Itse pidin
siitä – se sopii tosin paremmin kuumaan kesäpäivään.Tortillaan kannattaa käyttää voimakasta oliiviöljyä. Ostin maistamatta espanjalaista luomuoliiviöljyä, jossa ei ollut yhtään makua. Tortilla jäi siksi vaimeaksi.
Kuvat nopeasti räiskittyjä huonossa valaistuksessa. Ajo blanco puuttuu. |
Tortilla española |
Espanjalaiset lihapullat
n. 800 jauhelihaa
espanjalaista paprika-maustetta
tinjamia
yksi murskattu valkosipulin kynsi
yksi sipuli
suuri kourallinen kuivattua vaalea leipää murennettuna
yksi kananmuna
tilkka maitoa tai kermaa
Kostuta leivänmurut maidossa. Sekoita sen jälkeen kaikki
ainekset ja muotoile pieniksi suupalankokoisiksi lihapulliksi. Paista pinta
ruskeaksi pannulla. Kypsennä lopppuun uunissa.
Karamellisoitusipuli-rommi -kastike
Karamellisoi sipulit: aseta ne pannuun miedolle lämmölle
oliiviöljyn kanssa. Kypsennä silloin tällöin sekoittaen n. 30 minuuttia.
Halutessasi voit lisätä ruokalusikallisen tummaa sokeria.
Laita kattilaan keskilämmölle suuri nokare voita ja muutama ruokalusikallinen
jauhoja. Sulata ja sekoita kunnes alkaa tummenemaan. Lisää hiljalleen lihalientä
jatkuvasti sekoittaen. Lisää loraus tummaa rommia. Sekoita joukkoon
karamellisoidut sipulit. Aja kastike tasaiseksi tehosekoittemalla ja suodata se
tarvittaessa siivilän läpi. Maista.
Paahdetut vihannekset
Leikkaa paprikat halki ja poista kannat. Aseta uuniin kiinni
grillivastukseen. Kypsennä kunnes tummia. Aseta kulhoon ja anna jäähtyä. Kun
paprikat ovat jäähtyneet, kuoret lähtevät helposti. Kuori ja revi paloiksi
kulhoon.
Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa viipaleiksi ja paista nopeasti tulikuumalla parillalla. Aseta kulhoon. Mausta oliiviöljyllä ja punaviinietikalla. Lisää juuri ennen tarjoilua tuoreita yrttejä; esim. basilikaa ja persiljaa.
Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa viipaleiksi ja paista nopeasti tulikuumalla parillalla. Aseta kulhoon. Mausta oliiviöljyllä ja punaviinietikalla. Lisää juuri ennen tarjoilua tuoreita yrttejä; esim. basilikaa ja persiljaa.
Pan con tomate
Kiehuta kattillassa vettä. Tee tomaattien kantaan kevyt
X-viilto. Upota tomaatit kiehuvaan veteen n. 30-60 sekunniksi. Nosta ne jääkylmään
veteen ja anna jäähtyä. Nyt kuoret lähtevät helposti. Kuori tomaatit ja heitä
pois suurin osa siemenistä. Murskaa tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimella.
Käsin murskattuina tomaatit maistuvat erilaisilta (oikeasti!) –
tehosekoittimella nopeasti murskattu tahna on parempaa! Mausta oliiviöljyllä,
suolalla, basilikalla ja valkosipulilla. Tarjoile oliiiviöljyssä rapeiksi
paistettujen leipäviipaleiden kanssa.
Ajo blanco – valkoinen gaspazcho
Sekoita blenderissä yksi kuorittu vihreä omena,
juomalasillinen kuorittuja manteleita, juomalasillinen maitoa, kaksi lasillista
vettä, kolme lasillista kuovunutta vaaleaa leipämurua, kaksi lasillista
vihreitä siemenettömiä rypäleitä ja yksi valkosipulinkynsi. Jäähdytä
jääkaapissa.
Siivilöi seos kun se on jäähtynyt. Aseta siivilöity seos
blenderiin. Laita blenderille hitaalle ja lisää joukkoon ohuena norona n. yksi
lasillinen oliiviöljyä ja loraus punaviinietikkaa. Sekoita kunnes
emulsifioituu. Aseta jääkaappiin. Tarjoile kylmänä mantelilastujen kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)