Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. elokuuta 2014

Rillailua

Sörnäisen Teurastamolta löytyy mahtava ilmainen grillipaikka! Iso käsi Helsingin kaupungille! City-yksiössä ahdistusta poteva kaupunkilainen ei muuten välttämättä pääsisi nauttimaan grilliruoasta.

Kuvat puhelimella

Alkupalaksi grillattua munakoisoa balsamicon ja pinjansiementen kanssa. Pilko munakoiso, marinoi sitä hetki laadukkaassa oliiviöljyssä ja grillaa kunnes pehmeää. Pirskottele makeahkolla balsamicolla ja oliiviöljyllä. Ripottele päälle pinjansiemeniä (paahdettuja, jos se on mahdollista).


Grilliin lähti black agnus –ulkofilettä. Lisukkeeksi pihveille kirsikkatomaatti-vinaigrette. Vinaigretteen n. 200 grammaa halkaistuja kirsikkatomaatteja, pilkottua ruohosipulia, ripaus suolaa. Sitten laadukasta oliiviöljyä ja punaviinietikkaa kolmen suhteessa yhteen. Vinaigrette on maukkaampaa, jos sen antaa muhia esimerkiksi puolipäivää.


Noudattamani kulinaristisen oikeusjärstelmän mukaan grillaajan on aina grillattava vähintään yksi maissintähkä – ne ovat niin tappavan herkullisia! Perinteinen lisuke maissille on voi, johon sekoitin yhden karkeasti pilkotun jalapeñon. Toinen lain vaatimus: grillattu banaani. Mahdotonta epäonnistua ja jälkiruoka syntyy itsestään ilman aktiivista toimintaan, mikä vapauttaa kokkausvuoroon joutuneen henkilön seurustelmaan muiden kanssa. Tarjoile mascaponen ja hunajan kanssa.



torstai 1. toukokuuta 2014

Espanja-teemainen brunssi

Hyllyt notkuivat vieläkin Espanjasta tuotua cavaa, miksi päätin järjestää Espanja-teemaisen brunssin. Pöytään lihapullia, tortilla, paahdettuja vihanneksia, manchegoa, vaaleaa leipää jolle kyytipojaksi itse tehtyä tomaattimurskaa ja alkupalaksi shotti ajo blancoa. Kaikki onnistui mielestäni hyvin. Ajo blanco ei ollut kaikkien vieraiden makuun. Itse pidin siitä – se sopii tosin paremmin kuumaan kesäpäivään.Tortillaan kannattaa käyttää voimakasta oliiviöljyä. Ostin maistamatta espanjalaista luomuoliiviöljyä, jossa ei ollut yhtään makua. Tortilla jäi siksi vaimeaksi.

Kuvat nopeasti räiskittyjä huonossa valaistuksessa. Ajo blanco puuttuu.

Tortilla española





Espanjalaiset lihapullat 


n. 800 jauhelihaa
espanjalaista paprika-maustetta
tinjamia
yksi murskattu valkosipulin kynsi
yksi sipuli
suuri kourallinen kuivattua vaalea leipää murennettuna
yksi kananmuna
tilkka maitoa tai kermaa


Kostuta leivänmurut maidossa. Sekoita sen jälkeen kaikki ainekset ja muotoile pieniksi suupalankokoisiksi lihapulliksi. Paista pinta ruskeaksi pannulla. Kypsennä lopppuun uunissa.

Karamellisoitusipuli-rommi -kastike


Karamellisoi sipulit: aseta ne pannuun miedolle lämmölle oliiviöljyn kanssa. Kypsennä silloin tällöin sekoittaen n. 30 minuuttia. Halutessasi voit lisätä ruokalusikallisen tummaa sokeria. 


Laita kattilaan keskilämmölle suuri nokare voita ja muutama ruokalusikallinen jauhoja. Sulata ja sekoita kunnes alkaa tummenemaan. Lisää hiljalleen lihalientä jatkuvasti sekoittaen. Lisää loraus tummaa rommia. Sekoita joukkoon karamellisoidut sipulit. Aja kastike tasaiseksi tehosekoittemalla ja suodata se tarvittaessa siivilän läpi. Maista. 


Paahdetut vihannekset
Leikkaa paprikat halki ja poista kannat. Aseta uuniin kiinni grillivastukseen. Kypsennä kunnes tummia. Aseta kulhoon ja anna jäähtyä. Kun paprikat ovat jäähtyneet, kuoret lähtevät helposti. Kuori ja revi paloiksi kulhoon.

Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa viipaleiksi ja paista nopeasti tulikuumalla parillalla. Aseta kulhoon. Mausta oliiviöljyllä ja punaviinietikalla. Lisää juuri ennen tarjoilua tuoreita yrttejä; esim. basilikaa ja persiljaa.


Pan con tomate
Kiehuta kattillassa vettä. Tee tomaattien kantaan kevyt X-viilto. Upota tomaatit kiehuvaan veteen n. 30-60 sekunniksi. Nosta ne jääkylmään veteen ja anna jäähtyä. Nyt kuoret lähtevät helposti. Kuori tomaatit ja heitä pois suurin osa siemenistä. Murskaa tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimella. Käsin murskattuina tomaatit maistuvat erilaisilta (oikeasti!) – tehosekoittimella nopeasti murskattu tahna on parempaa! Mausta oliiviöljyllä, suolalla, basilikalla ja valkosipulilla. Tarjoile oliiiviöljyssä rapeiksi paistettujen leipäviipaleiden kanssa.

Ajo blanco – valkoinen gaspazcho
Sekoita blenderissä yksi kuorittu vihreä omena, juomalasillinen kuorittuja manteleita, juomalasillinen maitoa, kaksi lasillista vettä, kolme lasillista kuovunutta vaaleaa leipämurua, kaksi lasillista vihreitä siemenettömiä rypäleitä ja yksi valkosipulinkynsi. Jäähdytä jääkaapissa.
Siivilöi seos kun se on jäähtynyt. Aseta siivilöity seos blenderiin. Laita blenderille hitaalle ja lisää joukkoon ohuena norona n. yksi lasillinen oliiviöljyä ja loraus punaviinietikkaa. Sekoita kunnes emulsifioituu. Aseta jääkaappiin. Tarjoile kylmänä mantelilastujen kanssa.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Superfood: Pollo a la plancha con salsa romesco

Reseptien vyöry aiheuttaa informaatiotulvan: kokeiltavien reseptien valitseminen on haastavaa. Minulla kesti vuosi saada kokeiltua romesco-kastiketta, joka vei kielen mennessään viime vuonna Barcelonassa.




Oma sovellukseni (mitat eivät tarkkoja): 2½ punaista paprikaa, 400g luumutomaatteja, 1 sipuli, 2 valkosipulinkynttä, 100g pähkinöitä (manteleita, pistaasipähkinöitä ja cashewta), 1 viipale vaaleaa leipää. Paahda paprikat mustiksi joko grillissä, kaasulla tai uunin grillivastuksen alla. Anna jäähtyä, kuori, poista siemenet ja heitä tehosekoittimeen. Aseta uunipellille loput ainekset ja paahda miedolla lämmöllä n. 40 min. Lisää tehosekoittimeen. Heitä tehosekoittimeen vielä maun mukaan smoked paprikaa, cayennepippuria, merisuolaa. Tarkista maku ja korjaa juoksevuutta tarvittaessa oliiviöljyllä. 

Sopii mm. lihan ja kalan kanssa. Itse paistoin kylkeen kananrintafileitä. Kerran marinadia poishuuhtoessani opin, että rintafileistä saa meheviä paistamalla niitä tulikuumalla pannulla silloin tällöin roiskien pienen lorauksen vettä pannulle. 

maanantai 19. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä - salaatti grillatusta munakoisosta

Olen viime aikoina yrittänyt valmistaa ruokaa raaka-aineista, joita en käytä usein. Munakoisoa en käytä usein, miksi päätin ostaa yhden kappaleen. Leikkaisin sen siivuiksi pituussuunnassa. Voitelin siivut kevyesti oliiviöljyllä ja rouhin niille merisuolaa. Annoin munakoison marinoitua sillä aikaa kun grillipannu kuumeni. Sitten munakoiso pannulle, muutama kirsikkatomaatti halki kulhoon, päälle loraus punaviinietikkaa, oliiviöljyä ja silputtua tuoretta minttua sekä basilikaa.

Lopuksi annos kasaan: munakoisot lautaselle, lusikalla päälle tomaatteja. Jälkilämmöllä on kätevä paahtaa kourallinen manteleita lisäämään annoksen ruokaisuutta. Viimeiseksi silauksesksi murenna päälle vähän fetajuustoa. Suosin kahdeksanprosenttista fetaa. Mielestäni sen maku on yhtä hyvä kuin rasvaisempien versioiden maku.

Tomaattien asemesta voisi käyttää yhtä hyvin esimerkiksi grillattua paprikaa. Fetan voi puolestaan korvata esimerkiksi buffalomozzarellalla.



perjantai 16. elokuuta 2013

Papusalaatti



Resepti (n. 2 hlö)

1 romaine-salaatti (tai jokin rapsakka salaatti)
1 kypsä avokado kuutioituna
1 suuri avomaakurkku kuutioituna
½ tölkillistä maissia
n. 150g mustia kidney-papuja huuhdottuna
1 suuri kevätsipuli viipaloituna
1 mieto punainen chili viipaloituna
kourallinen puolitettuja kirsikkatomaatteja
lampaan- tai vuohenmaidosta valmistettua juustoa

1 limen mehu puristettuna
pieni loraus oliiviöljyä
tuoretta korianteria ronskisti silputtuna
merisuolaa
kuminaa
muutama tippa Tabasco Habaneroa

Sekoita kaikki ainekset keskenään suuressa kulhossa. Aseta tarjoiluastiaan ja murenna päälle juustoa. 


lauantai 10. elokuuta 2013

Terveellinen aamiainen

Kuumenna pannu. Putsaa kaksi portobelloa ja siivuta puolikas tomaatti. Paista molempia pannulla n. 5 min. Käännä liekki pois päältä ja lisää pannuun yksi paloiteltu kevätsipuli ja rikottu kananmuna. Mausta tabascolla, suolalla ja pippurilla. Tarjoile täysjyväruisleivän päällä avokado-siivujen kera.


torstai 27. kesäkuuta 2013

BBQ-pulled pork ciabatta

Olen ihastunut revittyyn possuun. Sitä on niin helppoa valmistaa ja valmistus ei vaadi käytännössä kokkaamista! Makuvaihtoehtojakin on lukemattomia. Kaiken lisäksi lopputulos on herkullista ja terveellistä.

Tällä kertaa valmistin ylijääneestä revitystä possusta nopeat piknik-sandwichit. Olennaista on kypsentää possu kannen (tai folion) alla, jotta se ei pääse kuivumaan. Revitty possu säilyy hyvänä jääkaapissa ainakin 1-2 päivää. Säilytä sitä suljetussa astiassa, jotta mehukkuus säilyy!



BBQ-pulled pork ciabatta (4 hlö)
2 keskikokoista pehmeää ciabattaa

1 rapea salaatti (esim. romaine)
1 suuri tomaatti viipaloituna
2 kypsää avokadoa
hapankaalia
BBQ-kastiketta

1 kg possua (kassler on maukasta, mutta esimerkiksi ulkofile on terveellisempää)

Jerk-marinadi
½ rkl vastajauhettua mustapippuria
2 rkl jauhettua kanelia
1 rkl raastettua muskottipähkinää
1 rkl silputtua tuoretta tinjamia
1 ½ rkl tummaa ruokosokeria
½ limen mehu
1 dl tummaa rommia (Brugal/Bacardi)
½ tuore chili tai muutama kuivattu chili murskattuna

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Valmista jerk-marinadi. Aseta possu uunivuokaan, kaada päälle marinadi ja kääntele. Sulje tiiviisti kannella tai alumiinifoliolla ja aseta uuniin keskitasolle.
3. Pienennä lämpöä n. tunnin jälkeen  100 asteeseen. Anna possun hautua uunissa 5-10 tuntia oman aikataulusi mukaan. Nyrkkisääntönä mitä pidempi kypsennysaika sitä parempi lopputulos. Kääntele possua aina silloin tällöin, jotta molemmat puolet säilyvät herkullisen mehukkaina.
4. Ota lopuksi folio tai kansi pois. Aseta uunin grillivastus täysille ja grillaa possun molemmat puolet rapeaksi (n. 15min per puoli).
5. Nosta vuoka uunista. Valuta suurin osa nesteestä pois. Lihan pitäisi olla niin kypsää, että sen pystyy repimään haarukalla.
6. Kokoa sandwich











tiistai 14. toukokuuta 2013

El curso de cocina española




Torrijas de vino (20kpl)





1 vaalea leipä (mieluiten kuivahtanut)
2dl valko- tai punaviiniä
3 kananmunaa
kanelia
sokeria

1. Leikkaa leipä paksuiksi viipaleiksi. Kaada viini laakeaan astiaan. Käytä leipäviipaleet viinissä. Kääntele viipaleita, jotta viini imeityisi niihin paremmin.
2. Riko kananmunien rakenne laakeassa astiassa. Kääntele leipäviipaleet kananmunassa.
3. Kuumenna öljy pannulla. Paista leipäviipaleita pannulla kunnes kullanruskeita. Nosta paistetut viipaleet lepäämään talouspaperin päälle.
4. Sekoita sokeri ja kaneli lautasella. Pyörittele paistetut leipäviipaleet seoksessa.


Tortilla de patatas (4 hlö)




6 kananmunaa
3 perunaa (n. 600g)
1 sipuli
oliiviöljyä
suolaa

1. Kuori ja pilko sipuli ja peruna.
2. Kuumenna öljy paistinpannussa. Lisää perunasiivut ja kuullota niitä miedolla lämmöllä n. 20-30 minuuttia kunnes lähes kypsiä. Lisää sipuli n. 15 minuutin jälkeen.
3. Valuta seos siivilässä ja ota öljy talteen.
4. Riko kananmunien rakenne kulhossa. Mausta suolalla. Lisää kananmunien joukkoon perunaseosta.
5. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kaada seos pannulle. Anna munakkaan kypsyä miedolla lämmöllä.
6. Käännä käyttäen apunasi esim. kattilan kantta tai lautasta.
7. Paista vielä hetki. Tarjoile lämpimänä.


Gazpacho (4 hlö)

1 kg kypsiä tomaatteja
1 vihreä paprika
1 kurkku
pala sipulia
1 valkosipulin kynsi
3 rkl oliiviöljyä
valkoviinietikkaa
suolaa

1. Huuhtele tomaatit, paprika ja kurkku.
2. Aseta paloitellut tomaatti, sipuli ja paprika tehosekoittimeen. Halutessasi voit kaltata tomaatit ja poistaa niistä kuoren.
3. Kuori valkosipuli, poista väkeä keskiosa. Lisää muiden vihannesten joukkoon.
4. Kuori ja paloittele kurkku. Säästä puolet kurkusta myöhempään vaiheeseen.
5. Sekoita raaka-aineet tehosekoittimessa tasaiseksi.
6. Lisää oliviiöljy, etikka ja suola. Tarkista maku.
7. Lisää tilkka kylmää vettä, jos seos on liian paksua.
8. Halutessasi voit siivilöydä seoksen, jos pidät sileämmästä koostumuksesta.
9. Lisää lopuksi paloiteltu puolikas kurkku. Laita seos jääkaappiin ja tarjoile se erittäin kylmänä.


Kaikki reseptit: la Oficina de Turismo de España.